Nenän polyypit – jatkuva tukkoisuuden tunne

Jaa artikkeli

Nenän polyypit ovat nenän limakalvon hyvänlaatuisia liikakasvaimia. Ne ovat vaarattomia, mutta suurikokoisina tai runsaslukuisina polyypit voivat aiheuttaa jatkuvaa tukkoisuuden tunnetta. Polyyppeja hoidetaan kortisonilla esimerkiksi nenäsuihkeen tai tablettien muodossa. Kortisoni hidastaa polyyppien kasvua, pienentää niiden kokoa ja vähentää nenän tukkoisuutta. Vaikeissa tapauksissa polyypit voidaan poistaa kirurgisesti.

Miten polyypit syntyvät nenään?

Polyypit ovat hernemäisiä pahkuroita nenän sisäpinnalla. Ne voivat kasvaa yksittäisinä tai ryhmässä. Kookkaat polyypit voi erottaa jopa paljaalla silmällä esimerkiksi otsalampun valossa, mutta pienempien havaitsemiseen tarvitaan tähystystä.

Tarkkaa syytä polyyppien syntymiseen ei täysin tiedetä. On kuitenkin tutkittu, että esimerkiksi astmapotilailla, allergiaoireista kärsivillä ja kroonista poskiontelotulehdusta sairastavilla polyyppeja esiintyy muuta väestöä enemmän. Polyypit ovat yleisempiä miehillä kuin naisilla. Lapsilla nenän polyypit ovat äärimmäisen harvinaisia. Perinnölliset tekijät voivat myös altistaa limakalvot polyyppien syntymiselle.

Nenän polyyppien oireet muistuttavat pitkittynyttä flunssaa

Nenän polyypit ovat vaarattomia, eivätkä ne kehity pahanlaatuisiksi. Kookkaat ja runsaslukuiset polyypit voivat kuitenkin merkittävästi heikentää elämänlaatua, kun nenä tuntuu tukkoiselta ja hengittäminen vaikeutuu. Polyypin oireet voivat muistuttaa tavallista flunssaa – tukkoinen tunne ei vain tunnu laantuvan millään.

Tyypilliset nenän polyypin oireet:

  • Nenän tukkoisuus.
  • Nenän kautta hengittämisen vaikeus.
  • Toistuvat poskiontelotulehdukset.
  • Haju- ja makuaistin heikkeneminen.
  • Nenän vetinen tai limainen erite.
  • Päänsärky tai paineen tunne kasvoilla.

Joskus polyypit voivat olla oireettomia, erityisesti jos ne ovat kooltaan pieniä.

Nenän polyyppien hoito

Nenän polyyppeja voidaan hoitaa useilla tavoilla. Hoitomuoto riippuu oireiden vakavuudesta ja polyyppien koosta. Yleisin hoitomuoto on kortikosteroidi esimerkiksi nenäsuihkeina tai suun kautta otettuna. Kortisoni hidastaa polyyppien kasvua, pienentää niiden kokoa ja vähentää nenän tukkoisuutta. Hoito voi kestää erittäin pitkäänkin.

Jos kortisonilääkitys ei auta riittävästi, korva-, nenä- ja kurkkutautilääkäri voi poistaa polyypit kirurgisesti. Kortisonilääkitystä on jatkettava myös leikkauksen jälkeen, sillä se hidastaa polyyppien uudelleenkasvua.

Nenän polyypit voivat vaikuttaa merkittävästi elämänlaatuun, mutta oikeanlaisella hoidolla ne ovat hallittavissa. Jos epäilet nenän polyyppeja, älä epäröi kääntyä lääkärin puoleen kysyäksesi apua.

Ihmiset palveluiden takana

Hyvä hoitosuhde syntyy luottamuksesta ja asiantuntemuksesta.

Saatat olla kiinnostunut lukemaan

Pidäthän itsestäsi ja perheestäsi huolta – varaa videovastaanotto nyt!


Siirry kirjautumissivulle klikkaamalla